Ehdimme sentään vielä käydä katsastamassa kaksi mukavaa museokohdetta ennen elokuun loppua. Ensin suuntasimme Kuokkalan museoraitille Lempäälään ja sieltä Veturimuseoon Toijalaan.
Kuokkalan museoraitti
Kuokkalan museoraitti on jo itsessään hieno paikka ja tunnelma on kuin Vaahteranmäen Eemelin Kissankulmassa. Tampereelta tullessa automatkaan kannattaa varata puolisen tuntia.Museoraitilla on useita museorakennuksia:
- Kauppamuseo (kauppatavaroita 30-50-luvuilta)
- Pajamuseo (ajoneuvovalmistajan työvälineitä)
- Kampaamo- ja parturimuseo (mm. sähköpermanenttikoneet 30-luvulta)
- Suutarimuseo
- Sotaveteraanien perinnekammari (esittelijänä aina pyhäpäivisin sotaveteraani)
- Tallukkamestarin tölli (vuosisadan vaihteen tarvekaluja)
Kauppamuseo ja parturimuseo (punainen talo) |
Taisimme olla museoraitin kesän viimeiset vieraat, sillä kauppamuseota lukuunottamatta kaikki muut rakennukset olivat jo kiinni elokuun viimeisenä päivänä. Saimme käydä tutustumassa kaupan siirtomaatavaroita ja sota-ajan korviketuotteita notkuviin hyllyihin, mutta opastukselle emme enää ehtineet mukaan. Täytyykin palata paikalle jo vaikka sitten heti ensi toukokuussa. 6-vuotiasta poikaani kiinnostivat kaupan vanhat esineet ja uskon, että muissakin rakennuksissa olisi riittänyt ihmeteltävää.
Kauppamuseon aarreaitta |
Museot ovat auki touko-elokuussa aina tiistaista sunnuntaihin klo 11-17. Pääsymaksu on aikuisilta 3,5 euroa ja lapsilta 1 euron. Pääsymaksu sisältää tunnin pituisen opastetun kierroksen.
Veturimuseo
Toijalan asemaa vastapäätä sijaitsevan veturimuseon luulisi olevan kaikkien koneita rakastavien pikkupoikien unelmapaikka. Valtavat höyry- ja dieselveturit olivat kyllä kieltämättä vaikuttava näky. Poikani oli innoissaan varsinkin saadessaan seurata veturien huoltotöitä...Museossa on runsaasti tietoa kaikille junista kiinnostuneille. Kahden museovierailun sijoittaminen samalle aamupäivälle ei kuitenkaan (tietenkään) ole lasten kanssa se paras ratkaisu. Veturimuseon visiitti jäikin melko pintapuoliseksi, sillä nälkä ja väsymys verottivat osansa. Palaammekin varmasti paikan päälle jonain tulevista kesistä.
Veturimuseo sijaitsee 1870-luvulla rakennetussa veturitallissa. Lipunmyynti on vanhassa matkustajavaunussa.
Museo on avoinna kesäisin (1.6.-31.8. ) ja päivittäin klo 10-16. Aikuisilta lipun hinta on 5 euroa ja lapsilta (4-17 v.) 2 euroa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti