Elokuun näyttely Eläin on keskuksen seitsemäs valtakunnallinen kutsunäyttely ja sen on kuratoinut vuoden 2013 nuori kuvataiteilija Jarno Vesala. Kolmenkymmenenneljän eri ammattitaiteilijan töistä koottu kokonaisuus käsittelee ikuisuusaihetta, eläimen ja ihmisen suhdetta. Vaikka näyttelyn tiedotteessa mainitaankin, että jotkut teokset saattavat jopa järkyttää, on näyttelyssä kuitenkin pääosin humoristinen ja kepeä, lapsillekin soveltuva ote. Anna Pekkalan perhesurmia käsittelevä installaatio Iltapuuro ei onnekseni avautunut 2- ja 6-vuotiaille lapsilleni varsinaisessa merkityksessään, vaan heille kelpasi selitys, että pöydän päälle ja lattialle tuupertuneet jättiläisnallet olivat syöneet liikaa puuroa...Teos olisi varmasti järkyttänytkin, ellei lattialla lojunut pistooli olisi jäänyt heiltä huomaamatta. Heikkohermoisimpien kannattaakin kurkata teosta ensin vaikka vain ovelta. Eeva Kaisa ja Timo Berryn kullatuista pikkuautoista ja kaiverretusta jalavasta rakennettu Kuoriainen jaksoi kiinnostaa lapsia. Omasta mielestäni huikeita olivat myös Marianne Kaustisen perhosaiheiset teokset.
Näyttely jatkuu kartanon pihapiirissä, jossa voi ihastella mm. Heli Hoffrenin ja Meri Westlinin Natural choice/Natural change -teoksen puissa roikkuvia valkoisia lammasmaisia otuksia. Jyri Pitkäsen Luontopolku-ääniteoksen toteuttamisessa ovat olleet mukana myös Omapolku ry:n nuoret.
Eläin-näyttelyyn ei ole sisäänpääsymaksua ja siihen ehtii käydä tutustumassa vielä 1.9. saakka. Aukioloajat: ti-su klo 12-18.
Haiharassa järjestetään myös lapsille näyttelyjen teemoja mukailevia parin tunnin maksuttomia taidetyöpajoja. Osallistuimme kuvataiteilija Leena Vainion ohjaamaan Elukka-työpajaan, jossa saimme yhdessä poikani kanssa askarrella kierrätysmateriaaleista oman mielikuvituselukkamme. Tällaisen kotona aika nihkeästi askarteluun suhtautuvan äidin olikin ihan hyvä päästä näkemään, millaista onnen tunnetta lapset kokevat käsillä tekemisestä ja vielä oman vanhemman seurassa!
Meidän kuusisilmäinen elukkamme. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti