Marjatta Pokelan Mörköoopperan näkemistä lavalla oli meillä odotettu jo kauan, eikä vähiten oman nostalgiankaipuuni takia! Muistan elävästi, kuinka 80-luvulla nautiskelin c-kasetilta
Mörrimöykyn suven lauluja yhä uudelleen parhaita paloja kelaillen ja kerta toisensa jälkeen. Eräs ystävistäni oli myös hurahtanut veikeisiin melodioihin ja niinpä me vietimmekin koulupäivien jälkeisiä iltapäiviä korvat kiinni punaisessa mankassani. Tiesin siis lippuja ostaessani, että omatkaan lapseni eivät voisi istua konserttisalin penkissä rytmin mukana hytkymättä. Konsertti koostui tarinasta, jossa kaksi Pokelan musiikkisatua Mörrimöykyn suvi (1983) ja Mörköooppera (1980) nivoutuivat aika kivasti yhdeksi kokonaisuudeksi.
 |
| kuva: Tampere-talo |
Pirkanmaan musiikkiopiston oppilaista koostuva kymmenhenkinen orkesteri lukuisine, kappaleesta toiseen vaihtuvine soittimineen, sujuva (eikä liian pitkä) sovitus ja energinen laulu saivat minut ja 3- ja 6-vuotiaat lapseni täysin mukaansa. Ja tietysti en voinut olla laulamatta mukana, kun kaikki laulun sanat tulivat jostain vuosien takaa mieleen...
Varsinkin 3-vuotiaalle tyttärelleni Mörköooppera oli maailmoja mullistava kokemus. Olihan tämä ihan ensimmäinen yli tunnin pituinen konserttipläjäys, joss hän on ollut mukana. Koska 80-luvun c-kasettini on auttamattomasti vanhentunut, Mörrimöykyn kaipuuseen löytyy helpotusta cd-levystä, joita sentään vielä on saatavilla verkkokaupoissa.
