perjantai 28. helmikuuta 2014

Soitinkokeiluja

Aivan mainio vinkki kaikille soittoharrastuksen aloittamisesta kiinnostuneille lapsiperheille: Pirkanmaan musiikkiopisto järjestää vuosittain soitinseikkailukonsertteja, joissa musiikkiopiston oppilaat ja opettajat esittelevät omia soittimiaan musiikkinäytelmän lomassa. Tänä vuonna näytelmän teemana oli Lumikki ja lavalla nähtiin talvisena perjantai-iltapäivänä 7.2. mm. jousisoittimia, puhaltimia, rumpuja, harmonikka ja piano. Reilu puolituntinen konsertti käy kaikenikäisille, sinne on vapaa pääsy ja mikä parasta, esityksen jälkeen lapsilla on mahdollisuus kokeilla eri soittimia soitonopettajien opastuksella. Kokeilemalla voi löytyä vaikka jokin mieleinen soitin ja sitten ei muuta kuin muskariin tai soittotunneille hakemaan!

Pirkanmaan musiikkiopistolla on muuten viikoittain useita maksuttomia konsertteja, jotka sopivat hyvin lapsillekin. Konserttitarjontaa voi seurata opiston sivuilta tai Facebookissa.

Konserttikalenteri löytyy täältä

tiistai 4. helmikuuta 2014

(Lasten)musikaali Ollin oppivuodet

Vihdoinkin Tampereen yliopiston Näty teki sen, mitä oli jo kauan odotettu ainakin meidän perheessä: lastennäytelmän ja mikä parasta, vielä musikaalin! Olin innoissani voidessani viedä lauantaina 6-vuotiaan poikani katsomaan perinteisten lastenteattereiden tarjonnasta poikkeavaa, Ollin oppivuodet -musikaalia. Hanno Eskolan dramatisointi ja ohjaus, Markku Mäkirannan lavastus ja Arla Salo-Pursiaisen säveltämä musiikki muodostivat yhdessä hienon kokonaisuuden, joka toi Anni Swanin alkuperäistekstin raikkaasti tähän päivään. Laulujen tekstien iästä huolimatta esitys ei saarnaa.

Juliste: Markku Mäkiranta

Tarinassa seurataan rikkaan perheen pumpulissa kasvaneen pojan tappelun jälkeistä karkumatkaa kotoa Suomesta Ruotsiin ja takaisin Suomeen. Olli joutuu kokemaan matkallaan kovia ja kohtaamaan pahoja aikuisia. Koettelemuksista selvitään uusien ystävien avulla.

Olen nähnyt vuosien mittaan useita Nätyn produktioita, ja kertaakaan en ole pettynyt opiskelijoiden ammattitaitoon. Heidän vahvuutenaan on aina ollut musikaalisuus ja tietysti nuoruuden energisyys. Tälläkin kertaa kaksitoista kolmannen vuosikurssin näyttelijäopiskelijaa olivat rooleissaan niin aitoja, että heidän todellinen ikänsä unohtui katsojalta. Ja toisaalta, mitä muuta voisikaan olettaa pitkän linjan ammattilaisiin verrattavalta joukolta.

Näkemäni lastennäytelmät ovat usein olleet näin aikuisen näkökulmasta katsottuna todella puuduttavia tai kerronnaltaan niin yksinkertaisia, etten ole osannut eläytyä monenkaan teoksen maailmaan. Tällä kertaa esitys imaisi minut niin voimakkaasti mukaansa, että unohdin seuraavani lapsille suunnattua musikaalia. Esityksen jälkeen tuntuikin juuri siltä kuin oikein hyvän kulttuurielämyksen jälkeen yleensäkin.

Musiikki oli tässä musikaalissa arvoisessaan asemassa. Sitä käytettiin luontevasti osana tarinankerrontaa ja vaihtuvia tunnelmia lavalla. Esiintyjien monipuolinen laulutaito pääsi oikeuksiinsa yksikertaisten perkussioiden säestämänä. Mitään ei ollut liikaa vaan kaikki näyttämön elementit olivat läpi esityksen sulassa sovussa.

Teoksen suositusikäraja on 8 vuotta, mutta uskon, että se käy pari vuotta nuoremmillekin jos vieressä on turvallinen aikuinen. Ja kyseessä ei todellakaan ole ainakaan omasta mielestäni lastenmusikaali, vaan kaiken ikäisten, hyvästä tarinasta, näyttelijöistä ja musiikista pitävien musikaali! Ja uskoisin esityksen uppoavan varsinkin nuoriin. Lapsiyleisö istui hyvin hiljaa ja keskittyneenä reilun tunnin mittaisen esityksen ajan lukuunottamatta muutamaa kohtausta, jotka saivat pienimmät kiljumaan naurusta.

Poikani perinteinen lausahdus esityksen jälkeen oli totutusti: Ihan kaikki oli parasta! Epäilenkin, että hän ei vielä ihan ymmärtänyt tarinan synkimpiä puolia...Mutta suosittelemme siis esitystä lämpimästi!

Ollin oppivuodet pyörivät Tampereen yliopiston Teatterimontussa vielä 16.2. saakka. Lippujen hinta on kaikilta sama 5 euroa.

Esitysajat ja muut esityksen tiedot täältä >>