sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Sorin Sirkuksen Syöksy

Varma lähestyvän joulun merkki Tampereella on jokavuotinen Sorin Sirkuksen joulushow. Pääsimme 6-vuotiaan poikani kanssa katsomaan taidokkaasti yhteen nivottua nykysirkusesitystä jo toista kertaa ja täytyy sanoa, että vaikka viimevuotinen show Kujalla, oli suorastaan henkeäsalpaavan hieno, myös tämänvuotinen Syöksy lunasti odotuksemme visuaalisuudellaan ja erinomaisella livebändillään. Poika ei meinannut pysyä penkissään orkesterin alkaessa soittaa ensimmäisiä tahtejaan.

kuva: Kristian Wanvik, Sorin Sirkus
Nykysirkus on siitä hienoa, että oikeastaan kaikki on mahdollista. Tarina voi olla keskeisessä roolissa tai sitten ei. Puvustuksessa ja lavastuksessa voidaan seurata teatterin perinnettä tai lähteä aivan eri suuntaan. Musiikille ei ole totuttuja velvoitteita. Perinteisessä sirkuksessa suoritukset perustuvat tekniseen virtuoosimaisuuteen, mutta nykysirkusesityksessä yleisö tuskin pahastuu pienistä virheistä jos taitojen pienet puutteet otetaan osaksi dramaturgiaa. Taina Kopran ohjaus onnistui mielestäni tässä ja teki kahden tunnin pituisesta esityksestä ehyen ja samalla kepeän kokonaisuuden.

kuva: Kristian Wanvik, Sorin Sirkus
Tänä vuonna kahdenkymmenen nuoren sirkustaiteilijan kaikki taidonnäytteet eivät olleet aina virheettömiä, mutta karismaattinen joukko sai yleisön puolelleen kiperissäkin kohdissa. Sorin nuorissa on todella uskomatonta draivia, itsevarmuutta ja maailmanluokan potentiaalia!

kuva: Kristian Wanvik, Sorin Sirkus
6-vuotias kulttuurikriitikko vastasikin kysyttäessä, että mikä esityksessä oli hienointa seuraavin sanoin: Ihan kaikki oli hienointa...Omasta mielestäni varsinkin esityksen musiikki ja lavastus saavat täydet pisteet.


Täältä löytyy lisätietoja esityksestä. Syöksyn kaikki loput esitykset taitavat olla jo loppuunmyytyjä, mutta ensi vuoden esitystä ei kannata jättää väliin.

Sorin Sirkuksen sivuilta löytyy ajanmukaista tietoa niin esityksistä kuin kaikista muistakin aktiviteeteista, joita sirkuksella järjestetään.